5.12.2014

Mission possible und impossible in München



Olemme jälleen lempikaupungissamme! Olimme asettaneet ensimmäiselle Münchenin päivällemme vain ja ainoastaan yhden tavoitteen, joka liittyy rakkaaseen kävelyintoomme vuorilla ja tasamailla. Osoitimme epäinhimillistä itsekuria ja ohitimme kaikki joulumarkkinoiden glühwein- ja punsch-kojut ja sekä myös Münchenin keskustan bierstübet ennen kuin olimme hankkineet haluamamme. Nyt tulivat hankittavaksi kunnon kengät kävelyyn. Ensi kesänä ei tarvitse kevytpatikoita tai laaksokävelyitä vetää lenkkareilla tai raskailla vaelluskengillä. Mission completed!

 Torstaipäivän saalis Münchenin urheilukaupoista. Tarkkasilmäiset voivat
 kartan kannesta bongata ensi kesän toisen vaelluskohteemme.

Sen jälkeen olikin aika panostaa itse asiaan ja täällä Almit ovat helposti tavoitettavissa


Voisi luulla, että tässä nautitaan juomaa sisätiloissa. Eipä!
Ihan katutarjoiluunkin saadaan näin kivat sisustelut - Baijerissa kun ollaan.


Tunnelmallinen työpaikka?


Tähän väliin huonekuvamme

Perjantaina onkin sitten ollut rauhallisempaa. Joulumarkkinakuhinaa ja kävelyä. Kyllästymiseen saakka K on kytännyt lippuja FC Bayernin futismatsiin ja siltä näyttää, että tällä reissulla emme peliin pääse. Tähän saakka aiemmilla reissuilla K on aina jostakin liput kaivanut, mutta nyt lauantai-illalle pitänee keksiä muuta puuhaa...

Miksi pitää olla kokonainen joulukuusi? Täällä myydään isoa jouluoksaa,
 johon voi ripustaa koristeita.

Aah..Glühwein

Yksi suosikkiravintoloistamme Münchenissä on Andechser am Dom.

Yksi lempiravintoloistamme Münchenissä on Andechser am Dom. Ravintolan omistaja Sepp Krätz on saksalainen julkkis ja ravintolan seinällä olevista valokuvista päätellen Sepp tuntee kaikki maailman tärkeimmät ihmiset. Jaaskarit mukaanlukien. Kerran nimittäin menimme jälleen täpötäyteen Andechseriin eikä missään ollut tilaa kahdelle. Isäntä Krätz näki huolemme ja tuli hakemaan meidät pöytäänsä ja kätteli meidät mennen tullen ja kyseli kuulumiset. Olemme siis kätelleet miestä, joka on kätellyt mm. Paavia! Meidän ja Seppin valokuva on varmaan vielä kehitettävänä?


On se niin raivostuttavaa. Lippuja saatavilla,
 mutta ei sitten taviksille kuitenkaan. Verkauf nur an Mitglieder.
Mission impossible!


2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Glühweinalm, ihailtavaa baijerilaista toimintaa! Hyvännäköiset kengät ja täysin mulle tuntematon matkakohde. Täytyy meilailla jahka kotiudutte, uteliaisuus heräsi. Alppikesäkohteet on täälläkin lyöty lukkoon, johan se kohta on kesä, mutta nauttikaahanjoulutunnelmasta ensin!

Jaaskarit kirjoitti...

Heippa Tiina, onkin pitänyt laittaa postia, mutta ei ole saanut aikaiseksi. Ollaanpa yhteydessä, kun palataan. Mielenkiintoista kuulla kesän suunnitelmistasi. Meilläkin on toinen kohde vielä harkinnassa, mutta Itävallan puolella se varmuudella on...