Stubaier Höhenwegillä

Aurinko perhana!
Hauska tavata vanha tuttu!

Blogissamme on kesän aikana tainnut olla kuva tai pari, jossa Alpit esiintyvät kauneimmillaan. On sinitaivasta, auringon paistetta, upeita vuoria, alppiniittyjä loistavine kukkineen ja vaeltajia t-paidoissaan ja shortseissaan. Ihan katalogimaisemia. Nyt tulee tyystin erilaista. Täällä on satanut pari viime päivää ja muutenkin ollut todella kylmä. Siis TODELLA KYLMÄ. Aamulla varhain ja iltaisin ei ole ollut montaa lämpöastetta ja päivälläkään lämpötila ei ole noussut juuri yli kymmenen. Kahden sadepäivän aikana patikointikuume oli noussut kuitenkin sellaisiin lukemiin, että tänä aamuna lähdettiin reissuun vaikka tiedettiin kohtaavamme ehkä lumiset olosuhteet. Toisaalta tänään oli luvattu poutaa ja sikäli oli mukavampi lähteä vuorille.

Ei täällä säätä auta murehtia tai muuttuu tällaiseksi.

Stubaitalia ympäröivillä vuorilla kulkee Stubaier Höhenweg. Olemme aiemmin kertoneet, että sen varrella sijaitsevilla hütteillä majoittuvat ne todelliset vaeltajalegendat, jotka kulkevat päivästä toiseen korkealla. Höhenweg on suosittu reitti, johon kuuluu kahdeksan hütteä ja näiden väliä voi kulkea päiväpatikkoina ja yöpyä aina seuraavalla hüttellä. Pari reittiä on lyhyempää, mutta useimmat kestävät oikeasti koko päivän eikä ole mahdollista nousta tai laskeutua alas laaksoon itse reitin lisäksi.

Olimme ennen tätä aamua tehneet päiväpatikoita viidelle näistä hütteistä. Tänään suuntasimme aamubussilla kohti Stubaitalin pohjukkaa ja Sulzenau Hütteä. Nimikkopysäkiltä nousimme ensin Sulzenaualmille ja sen jälkeen itse hüttelle puolessatoista tunnissa. Nipistimme opasteen antamasta aika-arviosta puoli tuntia. Mukavaa ja tosi loivaa nousua, koska nousumetrejä kertyi vain vajaat 600.

Saman tyyppinen alm kuin Regensburger Hüttelle kiivetessä,
mutta pienempi ja vielä kauniimpi.
Sulzenau Hütte kraatterin yläreunassa.

Tuolta tulimme

Sulzenau Hüttellä pidimme palaveria ja päätimme lähteä yrittämään yhtä Höhenwegin päiväetappia eli kohteestamme Dresdner Hüttelle, koska emme olleet vielä kulkeneet yhtään legendojen päiväreittiä. Tahtoo legendaksi. Opaste arvioi kulkuajaksi kolme tuntia ja reitti oli merkitty mustaksi eli vaikeaksi (schwierig). Lisäkyltti kertoi, että "nur für Geübte", vain edistyneille. Vähän arvelutti sään ja lumen vuoksi, mutta K jutteli yhden isännän kanssa, joka tuli ko. reitiltä ja totesi, että "people do that". Eli Auf geht's!

Ihmettelimme hiukan, että miten tuohon matkaan voi tuhlata kolme tuntia,
mutta sekin selvisi reitin aikana.

Ihan ihmisten kuljettava reitti se kuitenkin oli vaikkakin erittäin kivinen ja liukas lumen vuoksi. Pilvet makasivat todella alhaalla eikä tarvinnut pysähtyä kiikaroimaan mitään. Muutamassa kohdassa polku oli niin kapea, että se oli varmistettu vaijereilla ja olipa yhdessä kohdassa kiveen hakattu metalliset askelhyllyt, joiden alapuolella oli piiiitkä pudotus. Janella oli erityistä jännitystä, kun hänen vaelluskenkänsä pohjat ovat täällä kuluneet ihan tasaisiksi, mutta uudet on jo hankittu Innsbruckista ja ne ovat vielä sisäänajovaiheessa.

Tuossa ei mahtunut tanssimaan Zillertalin polkkaa
kolme askelta sivulle ja pari pyörähdystä

Kaikenlaista näillä reiteillä näkee ja olemme yrittäneet varautua lähes kaikkeen. Synnytykseen Stubaier Höhenwegillä emme kuitenkaan olleet varautuneet. No, emme me ihan itse synnytyksessä olleet mukana, mutta varmuudella voi sanoa, että emme montaa minuuttia myöhästyneet.

Vastasyntynyt karitsa ja emo, joka nuoli jälkikasvuaan puhtaaksi verestä
ja yritti houkutella tätä ensimmäiseen ruokailuun.
Emokin valui vielä verta.

Sieltä sitä vielä tullaan vanhoilla lipsuvilla kengillä.
Pipo ei muuten ollut yhtään liikaa.

K asettaa Jaaskarien kiven yhden steinmandlin päälle.
Kivien määrästä päätellen emme ole ensimmäisiä tällä reitillä.
Huomasit varmaan, että oranssi hikipyyhe on vaihtunut siniseen reissun aikana.

Tervetuloa heinäkuiseen Itävaltaan!
Reitin korkein kohta Peiljoch 2676 metrissä.

Ennen laskeutumista mentiin vielä aika kapealle harjanteelle

Niin sekin matka taittui ja pääsimme Dresdner Hüttelle parissa tunnissa. Opaste arvioi kulkuajaksi kolme tuntia. Oli kiva fiilis vaikka ei juuri mitään muuta kuin lunta ja pilviä nähtykään. Hyvä liikuntasuoritus tuli tehtyä lumisilla vuorilla. Tällä kertaa katalogikuvat jäivät odottamaan tulevia reissuja, mutta ehkäpä niitäkin vielä tulee. Nousumetrejä meille tuli tänään reilut 1100 ja laskua vähän vähemmän. Sulzenau Hütte-nimiseltä bussipysäkiltä ehdimme kohteeseemme Dresdner Hüttelle tasan neljässä tunnissa. Sieltä laskeuduimme vielä alas laaksoon noin 600m ja palasimme bussilla Neustiftiin tyytyväisinä. Olimme olleet todellisten vaeltajalegendojen reitillä onnistuneesti. Sen vuoksi palkitsimme itsemme tuhdilla vaeltajan lounaalla Dresdner Hüttellä.

Hütte näkyy jo!

Bauernschmaus. Jos menussa annoksen kohdalla mainitaan sana "Bauern"
niin varmuudella et saa mitään kikkailuruokaa.
Speckknödel, bratwurstia, pari pihviä ja hapankaalia.

Tänään muuten oli alhaalla Mutterbergalmin bussipysäkillä patikan päättyessä kuusi lämpöastetta. Ylhäällä Top of Tirolin näköalatasanteella oli pakkasta.

Hütte näkyy jo lähempänä!
Vai näkyykö?